Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2023.

Kuvaile oma kulttuuriperintösi -kilpailu!

Kuva
Kulttuuriperintö mielletään usein asiana, jolla ei juuri ole vaikutusta omaan arkeen. Mutta jos asiaa alkaa tarkemmin miettiä, huomaakin että kulttuuriperintö on kiinteä osa omaa identiteettiä. Joulun viettoon liittyy paljon perinteitä. Kulttuuriperintö voi jopa olla niinkin arkinen asia kun kenkien riisuminen sisätiloissa. Amerikkalaiset eivät esimerkiksi riisu omia kenkiään edes sisätiloissa. Toki tämä piirre ei ole tyypillistä vain Etelä-Pohjanmaalla, vaan tätä tapaa noudatetaan lähes jokaisessa suomalaisessa kodissa. Saunominen on selkeästi suomalaisten yhteistä kulttuuriperintöä. Alussa kylvettiin päreen valossa sysimustassa savusaunassa, mutta suurin osa meistä on oppinut saunomaan kodissamme olevassa sähkövastusten lämmittämässä modernissa saunassa. Kulttuuriperintö voi siis aikojen saatossa muuttua ja muovautua erilaiseksi kun mitä se alussa oli. Hiihtäminen on tästä oiva esimerkki, sillä eihän kukaan enää hiihdä puusta veistetyillä suksilla. Toki isovanhemmat yhä muistavat mit