Tekstit

Näytetään tunnisteella kansanperinne merkityt tekstit.

Kiinteitä muinaisjäännöksiä ja muita kulttuuriperintökohteita — muinaisjäännösrekisterin mukainen arkeologisen kulttuuriperinnön kohteiden luokittelu

Kuva
  Maan pinnalle näkyvien muinaisjäännöksen osien perusteella ei aina voi päätellä kohteen säilymisen kannalta riittävää suoja-aluetta. Muinaisjäännös voi olla maan alla piilossa löytökeskittyminä, maakerroksina ja rakennejäännöksinä. Muinaisjäännöksen kohdalle tai sen lähiympäristöön sijoittuvista maankäyttö- ja rakennushankkeista on pyydettävä alueellisen vastuumuseon lausunto, jossa arvioidaan hankkeen vaikutus muinaisjäännökseen ja mahdollinen selvitystarve.   Arkeologisen kulttuuriperinnön suojelulla pyritään arkeologisen tiedon ja kulttuuriympäristön määrättyjen piirteiden säilyttämiseen tuleville sukupolville. Ihmisyksilöiden ja ihmisyhteisöjen — sekä laajemmin kulttuureiden — menneisyydestä kertovina jäännöksinä arkeologiset kohteet rinnastuvat historiallisiin asiakirjalähteisiin. Historiallisen ajan osalta arkeologiset kohteet täydentävät muita historiallisia lähdeaineistoja. Esihistoriallisen ajan osalta arkeologiset kohteet ja löydöt muodostavat usein ainoan jälj...

Trulleja ja tietäjiä

Kuva
Pääsiäisenä monien mieleen juolahtavat noidat, eli trullit. Etelä-Pohjanmaalla pääsiäisperinteisiin kuuluvat lisäksi pääsiäisvalkiat. Trullittamista, eli lasten pukeutumista pääsiäisnoidiksi ja lankalauantaina ovelta ovelle kiertämistä, esiintyy laajasti Länsi-Suomessa. Ruotsinkielisten parissa nämä kiertäjät tunnetaan nimellä påsk-troll. Sotien jälkeen karjalaiset evakot toivat mukanaan itäisiin pääsiäisperinteisiin kuuluvat palmusunnuntaina virpomiset. Trullittaminen on nykyään lastenkulttuuria ja moni jo aikuisiän saavuttanut muistaa pukeutuneensa noidanpukuun ja kiertäneensä ovelta ovelle makeisia keräten. Tämä perinne ei itse asiassa ole kovinkaan vanha, sillä se rantautui Ruotsista Suomeen vasta 1900-luvulla. Pääsiäinen on aiemmin ollut nuorisolle mieluista aikaa. Nuorisolla ennen oli tapana kokoontua pääsiäisen viettoon ja tänä aikana nuoret myös syyllistyivät pieneen pahantekoon. Näistä yleisin oli olkien varastaminen ladoista ja niiden polttaminen vaarallisen lähellä asutusta....