Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2022.

Eteläpohjalaisuuden symboleja etsimässä

Kuva
Eteläpohjalaisuuden symbolit -verkkonäyttelyn teko on ollut minulle sekä uusien kotiseutuasioiden oppimista että samalla perehtymistä syvemmin maakunnan erityispiirteisiin. Olen pyrkinyt tiivistämään eteläpohjalaisuuteen liitettyjä asioita noin kymmenen symbolin ympärille.  Kysymyksessä ovat sekä eteläpohjalaisten että muiden mielikuvat pääasiassa maakunnan ihmisten luonteesta. Myös luonnonympäristössä ja rakennuskannassa on sellaisia piirteitä, joita voidaan pitää tyypillisenä eteläpohjalaisena. Samalla täytyy kyllä myöntää, että osa näistä verkkonäyttelyssä esilletuomistani symboleista on kulkeutunut tähän maakuntaan hyvinkin kaukaa ja muotoutunut täällä uudestaan omanlaisikseen.  Eteläpohjalaiset symbolit voidaan ymmärtää vähintäänkin kahdella tapaa. Varsinaiseen henkiseen perinteeseen kuuluvat seikat, ja sitten ne merkit, joista on tullut tunnusomaisia eteläpohjalaisuudelle. Olen tässä verkkonäyttelyssä keskittynyt tähän paikallisidentiteetin henkiseen puoleen. Lähtökohdaksi otin l

Alueellinen työ vuonna 2021

Kuva
Seinäjoen museoiden alueellisen työn tiimi koostuu arkeologista, maakunta-amanuenssista ja rakennustutkijasta, joista kukin vastaa eri tehtävistä. Arkeologi toimii arkeologisen kulttuuriperinnön ja rakennustutkija rakennetun kulttuuriympäristön asiantuntijana Etelä-Pohjanmaalla. Maakunta-amanuenssi ohjaa paikallismuseotoimintaa ja toimii kulttuuriperinnön asiantuntijana. Työn perustana on museolain (314/2019) 7 §, jossa luetelluista alueellisen vastuumuseon tehtävistä Seinäjoen museot hoitaa Etelä-Pohjanmaalla museotyön edistämistehtävää ja kulttuuriympäristötehtävää. Alueellisen työn tiimin toimialueeseen lukeutuvat maakunnan kaikki 18 kuntaa. Vuoteen 2021 osui henkilövaihdoksia, kun alkuvuodesta vapautuneeseen rakennustutkijan virkaan valittiin pohjalaisen rakennusperinnön parissa pitkään toiminut Anni Lehtimäki ja maakunta-amanuenssin tehtäviä hoiti osan vuodesta parikin eri sijaista. Vuosi oli kiireinen. Erityisesti eri puolille maakuntaa suunnitellut tuulivoima- ja sähkönsiirtohan

Kaikuuko museossa? Seinäjoen museoiden vuosi 2021 yleisötyön näkökulmasta

Kuva
Yleisötyö – näyttelyt, tapahtumat ja museo-opetus – on ulospäin ehkäpä näkyvin osa museotyötä. Yleisötyössä kohtaamme yleisömme ja tuomme museon aineistot erilaisten ihmisten ja yhteisöjen saataville. Vuonna 2021 reunaehtoja tälle toiminnalle sanelivat toisaalta korona, toisaalta museon omat resurssit, joita suunnattiin erityisesti uuden museokeskus Tiklaksen suunnitteluun. Kaupungin omistukseen vuoden alusta 2022 siirtyneen Sairaalamuseon avaamista oli myös valmisteltava. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että Etelä-Pohjanmaan museo oli suljettava koko vuodeksi. Näin ollen ainoa avoinna ollut museokohde oli Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museo, joka keräsikin varsinkin kesän aikana mukavasti kävijöitä.    Sairaalamuseo siirtyi Seinäjoen kaupungin omistukseen ja osaksi Seinäjoen museoita vuoden 2022 alusta. Kuva: Keino Branding Huolimatta näennäisestä hiljaisuudesta näyttelyiden ja tapahtumien saralla olemme yleisötyön tiimissä paiskineet töitä sen eteen, että tulevaisuudessa voisimme p

Museomestarin ensimmäinen vuosi

Kuva
Aloitin kotikaupunkini museossa museomestarina reilu vuosi sitten. Uuden aloittamiseen liittyy aina oma jännityksensä, kun vanhat rutiinit muuttuvat ja tutut työkaverit vaihtuvat uusiin. Ensimmäisinä päivinä informaatiota tulee runsaasti ja kynä sauhuaa muistiinpanoja tehdessä. Museokävijänä Etelä-Pohjanmaan museo ja Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museo olivat minulle jo ennestään tuttuja, mutta museoalalla työskennelleenä tiesin, että kulisseissa työskentelee joka päivä joukko ammattilaisia, ja työtä tehdään paljon museokävijän lyhyen kokemuksen eteen.   Pienemmästä museosta tänne siirtyminen oli huimaava kokemus. Seinäjoen museoilla on useiden toimipisteiden lisäksi myös useita varasto- ja arkistotiloja ympäri kaupunkia. Aluksi tuntui, etten millään tule muistamaan kaikkia kiinteistöjä ja niiden ominaispiirteitä:  -Pitikö tätä ovea työntää vai nostaa, että lukon saa kiinni? Kenelle tästä ongelmasta pitää soittaa? Museomestarin toimenkuvaan museossamme kuuluu näyttelyiden teknin