Palava rakkaus palasi Törnävän Piirille

 Markus Siirilän puutarhaharjoittelupäiväkirja vuodelta 1958 kertoo sairaalan puiston historiasta 

Törnävän historiallisella mielisairaala-alueella, Piirillä, tapahtuu juuri nyt isoja asioita. Psykiatrinen hoito on muuttanut pois, vanhat sairaalarakennukset sekä niitä ympäröivä puistoalue ovat saamassa uuden elämän. Alueella toimii jo nyt useita yrityksiä sekä yhteisöjä, ja myöhemmin rakennetaan myös asuntoja. Yksi alueella jo pitkään vaikuttaneista toimijoista on Sairaalamuseo. Museo sijaitsee Seuralantien ja Björkenheimin puistotien kulmauksessa rakennuksessa, joka valmistui vuonna 1928. Vuoden 2022 alusta museo siirtyy sitä ylläpitäneeltä Etelä-Pohjanmaan terveydenhuollon perinneyhdistykseltä Seinäjoen kaupungille. Näin siitä tulee osa Seinäjoen museoiden kokonaisuutta Etelä-Pohjanmaan museon ja Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museon rinnalla. 

Sairaalamuseon kokoelmiin kuuluu yli 15 000 esinettä, tuhansia valokuvia sekä kirjoja, ja kokoelmat karttuvat edelleen. Pääosan niistä muodostaa somaattisen ja psykiatrisen hoitotyön esineistö, mutta silloin tällöin kokoelmiin saadaan myös sairaala-alueen historiaan liittyvää muuta aineistoa. Näin talven tullessa on mukava palata vielä yhteen tämän vuoden lahjoitukseen, joka vie ajatukset menneiden kesien puutarhoihin.

Nurmikentät ja kukkaistutukset olivat Piirisairaalan tarkan huolenpidon kohteina 1950-luvulla. Kuva: Sairaalamuseon kokoelmat. 

Seinäjokinen puutarhuri ja kuvataiteilija Markus Siirilä lahjoitti Etelä-Pohjanmaan terveydenhuollon perinneyhdistykselle Sairaalamuseossa säilytettäväksi Törnävän sairaalan puutarhaharjoittelupäiväkirjansa. Hiljattain 85 vuotta täyttänyt Markus Siirilä opiskeli puutarhuriksi Lepaalla. Kesällä 1958 hän suoritti opintoihinsa liittyneen puutarhaharjoittelun Törnävän sairaalassa puutarhuri Artturi Hirvensalon alaisuudessa. Harjoitteluajastaan hän kokosi puutarhaharjoittelukirjan, jolle hän antoi nimeksi Palava rakkaus. Nimi perustui kukkaan, jota tuolloin viljeltiin Törnävän sairaalan puutarhassa.

Markus Siirilän puutarhaharjoittelukirjan kansilehteä koristaa palavarakkaus (Lychnis chalcedonica). Kuva: Risto Känsälä

Markus Siirilä oli kysynyt puutarhuri Hirvensalolta, voisiko hän suunnitella sairaalan alueen puutarhaa suoraan maastoon niin, ettei kaikkea tarvitsisi kirjoittaa paperille. Siihen Hirvensalo oli todennut: 
- Kyllä mä luotan suhun. 
Sen jälkeen sain suunnitella, mitä mä itte halusin, ja paperitöiltä säästyi aikaa varsinaiselle suunnittelulle.
- Parempaa se tulee, ko itte seisoo paikan päällä ja suunnittelee eikä vain paperille tee, tuumi Siirilä.
Hän on kirjannut harjoittelupäiväkirjaansa päivittäisen työn sisältöjä, kasvihuoneviljelyksien hoitoa ja myyntiin saattamista sekä alueella olleiden puutarhakasvien dokumentointia. Kirja sisältää myös piirisairaalan alueella olleiden kasvien kasvikansion, johon on kuivattu sairaalan puiston kasvinäytteet.

Kirjan sisäsivuilla on kuivattuja kukkia ja muita kasvinäytteitä. Kuva: Risto Känsälä

Myöhemmin Markus Siirilä toimi eri yrityksissä hortonomina, kunnes perusti oman yrityksensä, Siirilän puutarhatalon Seinäjoelle Vaasantien varteen. Siirilän puutarhatalo hoiti monia vuosia sekä Seinäjoen keskussairaalan huonekasvit että Törnävän sairaalan puistoalueen. 

Markus Siirilä ja hänen veljentyttärensä Liisa Lähdesmäki Seuralan pihalla päiväkirjalahjoituksen yhteydessä. Kuva: Risto Känsälä

Markus Siirilän lahjoituksen myötä tieto Törnävän sairaalan alueen vanhasta puutarhasta ja sen sisältämistä monista kasvilajeista laajenee merkittävästi. 1900-luvulla sairaalojen luonnonläheinen sijainti ja potilaiden mahdollisuus työskennellä puutarhassa nähtiin mielenterveyttä vahvistavana seikkana. Nykyään Piirin kaunis puistoalue suureksi kasvaneine puineen, polkuineen ja suihkulähteineen on kaikille avoin. Alueen omistavalle Jossulla Oy:lle tarjoutuu mahdollisuus hyödyntää omissa puistosuunnitelmissaan Siirilän yli 60 vuotta sitten laatimaa harjoittelupäiväkirjaa ja siten vaalia historiaa. Toimitusjohtaja Keijo Karhu olikin vastaanottamassa lahjoitusta yhdessä Etelä-Pohjanmaan terveydenhuollon perinneyhdistyksen kanssa. 

Vanhat sairaalarakennukset ja niitä ympäröivä puisto muodostavat Piirin viihtyisän ympäristön. Kuva: Minna Heinonen. 


Risto Känsälä 
Sairaalamuseon amanuenssi
Minna Heinonen
Museonhoitaja


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Polku historian äärelle

Vihreää Väriä -näyttely Etelä-Pohjanmaan museossa 13.10.2023 - 24.3.2024

Etelä-Pohjanmaan museon ja Törnävän kartanon rakennusten korjauksia kesällä 2023