Kiinteitä muinaisjäännöksiä ja muita kulttuuriperintökohteita — muinaisjäännösrekisterin mukainen arkeologisen kulttuuriperinnön kohteiden luokittelu

 

Maan pinnalle näkyvien muinaisjäännöksen osien perusteella ei aina voi päätellä kohteen säilymisen kannalta riittävää suoja-aluetta. Muinaisjäännös voi olla maan alla piilossa löytökeskittyminä, maakerroksina ja rakennejäännöksinä. Muinaisjäännöksen kohdalle tai sen lähiympäristöön sijoittuvista maankäyttö- ja rakennushankkeista on pyydettävä alueellisen vastuumuseon lausunto, jossa arvioidaan hankkeen vaikutus muinaisjäännökseen ja mahdollinen selvitystarve.

 

Arkeologisen kulttuuriperinnön suojelulla pyritään arkeologisen tiedon ja kulttuuriympäristön määrättyjen piirteiden säilyttämiseen tuleville sukupolville. Ihmisyksilöiden ja ihmisyhteisöjen — sekä laajemmin kulttuureiden — menneisyydestä kertovina jäännöksinä arkeologiset kohteet rinnastuvat historiallisiin asiakirjalähteisiin. Historiallisen ajan osalta arkeologiset kohteet täydentävät muita historiallisia lähdeaineistoja. Esihistoriallisen ajan osalta arkeologiset kohteet ja löydöt muodostavat usein ainoan jäljelle jääneen kulttuurihistoriallisen lähdeaineiston. Arkeologinen kulttuuriperintö ei kuitenkaan ole pelkästään tieteellistä tutkimusaineistoa, vaan osa nykypäivän kulttuuriympäristöä. Arkeologiset kohteet ilmentävät kulttuuriympäristön monikerroksisuutta, toimivat merkityksiä luovina maiseman ja asuinympäristöjen kiinnekohtina, ja auttavat säilyttämään sukupolvelta toiselle siirtyviä muistoja alueen ja sen asukkaiden menneisyydestä. Joillakin arkeologisilla kohteilla on merkitystä myös nähtävyyksinä, joita tullaan katsomaan pitkänkin matkan takaa.

Tässä tekstissä esitellään arkeologisen kulttuuriperinnön kohdelajit, jotka ovat käytössä Museoviraston muinaisjäännösrekisterissä ja siihen perustuvissa paikkatietoaineistoissa.

 

Esihistoriallisen hauta- tai rituaaliröykkiön tutkimuskaivaus käynnissä Paraisilla. Kohde: Parainen Uppgård (Rösbacken). Ilman maankäyttöpaineita suoritettavia tutkimuskaivauksia tekevät lähinnä yliopistojen arkeologian oppiaineet, tässä tapauksessa Turun yliopisto. Kuva: Janne Rantanen 2009.

Kaukokylmä- ja kaukolämpökaivannon arkeologisessa valvonnassa esiin kaivettu asuinrakennuksen kivijalka, ajalta ennen Turun paloa v. 1827. Muinaisjäännösalue: Turun kaupungin vanha asemakaava-alue. Valvontatutkimuksen kustannuksista vastasi hankkeen toteuttaja muinaismuistolain 15 §:n mukaisesti. Muinaismuistolain 10 §:n mukaisen muinaisjäännöksen tutkimusluvan myönsi Museovirasto. Dokumentoinnin jälkeen rakennejäännös purettiin pois putkien asentamiseksi. Kuva: Janne Rantanen 2017.

Maakaapeliojan kaivun valvontaa kivikautisen asuinpaikan liepeillä Ilmajoella. Kohde: Honkalanmäki 2. Valvonta tehtiin alueellisen vastuumuseon (Seinäjoen museot) virkatyönä. Kuva: Janne Rantanen 2025.

Kiinteä muinaisjäännös

Kiinteiden muinaisjäännösten rauhoittamisesta on säädetty muinaismuistolaissa (295/1963).

1 § Kiinteät muinaisjäännökset ovat rauhoitettuja muistoina Suomen aikaisemmasta asutuksesta ja historiasta.

Ilman tämän lain nojalla annettua lupaa on kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen ja muu siihen kajoaminen kielletty.

Muinaismuistolaki rauhoittaa automaattisesti kiinteät muinaisjäännökset ilman erillistä rauhoituspäätöstä. Rauhoituksen piiriin kuuluvat siis nekin tunnistettavat muinaisjäännökset, joita ei ole vielä inventoitu ja lisätty kohteiksi Museoviraston muinaisjäännösrekisteriin, tai joita ei ole osoitettu kaavoissa.

Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavassa on arkeologista kulttuuriperintöä koskeva yleismääräys, jonka mukaan alueidenkäytön yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa tulee tarkistaa ja huomioida ajantasainen tieto arkeologisesta kulttuuriperinnöstä Museoviraston ylläpitämästä muinaisjäännösrekisteristä osoitteesta www.kyppi.fi, sekä arvioida yhteistyössä museoviranomaisten kanssa mahdollisten aluetta/kohdetta koskevien selvitysten tai tutkimusten tarve. Yleis- ja asemakaavoihin kiinteät muinaisjäännökset merkitään kaavan mittakaavasta riippuen pistemäisellä tai aluemaiselle kohdemerkinnällä sm (Muinaismuistokohde), johon liittyy suunnittelumääräys:

”Muinaismuistolailla (295/1963) rauhoitettu kiinteä muinaisjäännös. Alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen ja muu siihen kajoaminen kielletty. Aluetta koskevista suunnitelmista on pyydettävä alueellisen vastuumuseon (museon nimi) lausunto.”

Laajat, erityisen merkittäviksi arvioidut muinaismuistoalueet voidaan merkitä alueen pääkäyttötarkoituksen osoittavalla maankäyttömerkinnällä SM (Muinaismuistoalue). Valtakunnallisesti merkittävät arkeologiset alueet (VARK) merkitään omalla merkinnällään.

Muinaismuistolain 2 §:ssä luetellaan kiinteät muinaisjäännökset, esimerkiksi ihmisten muinoin tekemät maa- ja kivikummut, pakanuuden aikaiset haudat ja kalmistot, muinaisaikaiset hylätyt linnat ja linnoitukset, muinaisilta ajoilta peräisin olevat asumusten jäännökset sekä asuin- ja työpaikat. Aikamääreet ovat epätäsmällisiä, minkä vuoksi muinaismuistolain nojalla voidaan rauhoittaa suhteellisen nuoriakin arkeologisia kohteita. Museoviraston laatimassa Arkeologisen kulttuuriperinnön oppaassa (AKO) on kutakin muinaisjäännöstyyppiä koskeva suojeluohje, joka saattaa sisältää suosituksia muinaisjäännöksinä suojeltavien kohteiden ikärajoista. AKO:n mukaan esimerkiksi vähintään satavuotiaat tervahaudat ja hiilimiilut ovat kiinteitä muinaisjäännöksiä, ja vastaavasti teollista aikaa (1860-luku) edeltävät louhokset tai keskiajan ja uuden ajan käytöstä poistuneet maantieverkoston jäännökset. Suojeluun vaikuttava ohjeellinen ikäraja siis vaihtelee muinaisjäännöstyypeittäin. Laivan tai muun aluksen hylky tai hylyn osa, jonka uppoamisesta voidaan olettaa kuluneen vähintään sata vuotta, on automaattisesti muinaismuistolailla rauhoitettu (muinaismuistolaki, 20 §).

Muinaismuistolain mukaan kiinteällä muinaisjäännöksellä on suoja-alue, jolla pyritään varmistamaan muinaisjäännöksen säilyminen.

4 § Kiinteään muinaisjäännökseen kuuluu sellainen maa-alue, joka on tarpeen jäännöksen säilymiseksi sekä jäännöksen laadun ja merkityksen kannalta välttämättömän tilan varaamiseksi sen ympärille.

Aluetta, josta 1 momentissa on säädetty, nimitetään tässä laissa suoja-alueeksi.

5 § Museovirasto voi vahvistaa kiinteän muinaisjäännöksen ja siihen kuuluvan suoja-alueen rajat joko maanomistajan hakemuksesta tai omasta aloitteestaan. Lisäksi Museovirasto voi vahvistaa muinaisjäännöksen ja siihen kuuluvan suoja-alueen rajat saamelaiskäräjien aloitteesta saamelaiskäräjistä annetun lain (974/1995) 4 §:ssä tarkoitetulla saamelaisten kotiseutualueella ja kolttien kyläkokouksen aloitteesta kolttalain (253/1995) 2 §:ssä tarkoitetulla koltta-alueella.

Jos muinaisjäännöksen ja siihen kuuluvan suoja-alueen rajoja ei ole vahvistettu, suoja-alueen leveys on kaksi metriä muinaisjäännöksen näkyvissä olevista ulkoreunoista.

Muinaisjäännösten suoja-alueiden vahvistamista lain 5 §:n mukaisesti ei ole juurikaan harrastettu, vaikka laki on ollut voimassa jo yli 60 vuotta. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan maakunnassa ei Museoviraston kokoaman aineiston mukaan ole yhtäkään muinaismuistolain 5 §:n mukaan vahvistettua kiinteän muinaisjäännöksen suoja-aluetta. Sen sijaan muinaisjäännöskohteilla on arkeologisissa inventoinneissa, koekaivauksissa, prospektoinneissa ym. tutkimuksissa arvioituja aluerajauksia, jotka piirrettiin 1990-luvulle asti kynällä paperikartoille. Sittemmin on siirrytty digitaaliseen paikkatietoon, ja aluerajaukset ovat nykyään polygoneja Museoviraston paikkatietoaineistossa. Muinaisjäännöskohteiden aluerajausten tarkkuus vaihtelee, riippuen mm. tutkimusten iästä ja tarkkuustasosta.

Kuntakohtaisessa arkeologisessa perusinventoinnissa, joita on tehty Etelä-Pohjanmaalla vuosien 1966 ja 2008 välisenä aikana, ja yleiskaavatason arkeologisessa inventoinnissa arvioidut aluerajaukset ovat usein suuntaa antavia, minkä lisäksi rajauksen tarkkuuteen voi vaikuttaa vanhojen, paperikartoille väritettyjen aluerajausten digitoinnissa tapahtuneet paikannusvirheet. Tarkemmin aluerajauksia arvioidaan esimerkiksi asemakaavoitusta ja infrahankkeita varten laadittavissa arkeologisissa tarkkuusinventoinneissa ja toisaalta perinteisissä koekaivauksissa, joissa maanalaisten löytöaineistojen levintää ja kulttuurikerrosten laajuutta selvitetään koekuoppia ja koeojia kaivamalla.

Muinaismuistolain 5 §:n toisen momentin mukainen kahden metrin suoja-alue soveltuu vain maan päälle hyvin erottuvien yksittäisten kohteiden, esimerkiksi hautaröykkiöiden ja tervahautojen, vähimmäissuoja-alueen osoittamiseen. On tärkeää sisäistää, että maan pinnalle näkyvien muinaisjäännöksen osien perusteella ei aina voi päätellä kohteen suojelun kannalta riittävää aluetta. Suurin osa muinaisjäännöksestä voi olla maan alla piilossa löytökeskittyminä, maakerroksina ja maanalaisina rakennejäännöksinä. Muinaisjäännöksen laajuuden selvittäminen edellyttää usein tarkentavaa arkeologista maastotutkimusta.

Muinaismuistolain mukaista rauhoitusta sovelletaan lähtökohtaisesti koko aluerajauksen alueelle, vaikka muinaisjäännös ei kattaisikaan koko alueen pinta-alaa. Vallitseva maankäyttö (esim. puutarhanhoito, viljely, metsänhoito tietyin rajoittein) on muinaisjäännösalueella sallittua, mutta siitä poikkeavista toimenpiteistä (esim. maanotto ja maan läjitys, kunnallistekniset kaivutyöt, uudisrakentaminen) on pyydettävä lausunto alueelliselta vastuumuseolta. Alueellisen vastuumuseon lausunnossa otetaan kantaa siihen, vaikuttaako suunniteltu maankäyttöhanke muinaisjäännökseen ja edellyttääkö hanke arkeologista maastotutkimusta, kuten kohteen paikkatietojen tarkistamista, kohteen laajuuden selvittämistä koekaivauksella tai kaivutyön aikaista arkeologista valvontaa. Lausunnossa otetaan myös kantaa muinaismuistolain 10 tai 11 §:n mukaisen luvan (muinaisjäännöksen tutkimus-, hoito tai kajoamislupa) tarpeeseen. Muinaismuistolain mukaisten lupien tapauksessa lupaviranomainen on Museovirasto. Muinaismuistolain 15 §:n mukaan yleisissä ja suurehkoissa yksityisissä työhankkeissa arkeologisen tutkimuksen kustannuksista vastaa hankkeen toteuttaja. Joissain tapauksissa maastotyö voidaan tehdä alueellisen vastuumuseon virkatyönä ja pienten yksityisten maankäyttö- ja rakennushankkeiden tapauksessa Museoviraston koekaivausryhmän virkatyönä.

Museovirasto suosittelee lisäksi, että metallinetsintää ei harrasteta 200 metrin säteellä tunnetun kiinteän muinaisjäännöksen rajoista, millä pyritään estämään puutteellisesti rajattujen muinaisjäännösten, esimerkiksi nykyisillä peltoalueilla olevien rautakautisten asuin- ja hautapaikkojen, hallitsematonta tyhjentämistä metalliesineistä. Yhtä laaja varovyöhyke (200 m bufferi) koskee metsänhoidon piirissä olevia kohteita. Metsäkeskukselle tehdyt metsänkäyttöilmoitukset välittyvät automaattisesti alueellisiin vastuumuseoihin lausunnolle, jos hakkuukuvio on 200 metrin säteellä kiinteästä muinaisjäännöksestä, mahdollisesta muinaisjäännöksestä tai muusta kulttuuriperintökohteesta.

 

Karttaote Museoviraston karttapalvelusta (https://kartta.museoverkko.fi).  Kuvassa punaisella pisteellä ja aluerajauksella merkittynä kiinteä muinaisjäännös (Seinäjoen Aapraiminmäen kivi- ja pronssikautinen asuinpaikka), violetilla pisteellä mahdollinen muinaisjäännös (Myllymäen vanha talotontti), oranssilla pisteellä kivikautisen vasarakirveen löytöpaikka (Vapaudentie 8) ja ruskeilla pisteillä muita kulttuuriperintökohteita, tässä tapauksessa historiallisia kanava- ja patorakenteita sekä kalliohakkaus.

Viimeisimmät laajemmat arkeologiset kaivaukset Etelä-Pohjanmaalla on tehty vuosina 2008-2010, jolloin Museovirasto tutki vasarakirveskulttuurin ja Pöljän kulttuurin aikaan ajoittuvaa Isosaaren asuinpaikkaa Seinäjoen Ylistaron Troiharissa. Osa kivikautisesta asuinpaikasta tutkittiin pois uuden peltomaan tieltä. Tutkimuskustannuksista vastasi Museovirasto. Kuva: Janne Rantanen 2010.

Ylistaron Troiharin Isosaaren asuinpaikalta löytynyt kivinen siimanpaino. Kaivauksissa talteen kerätyssä palaneessa luumateriaalissa painottuivat merelliset saalislajit, kuten muinaisen merensalmen ääressä sijainneelta asuinpaikalta sopii odottaakin. Kuva: Janne Rantanen 2008.

Kaivauslöytö: noin 4500 vuotta vanha kivitaltta Ylistaron Troiharin Isosaaren asuinpaikalta. Kuva: Janne Rantanen 2009.

Kaivauslöytö: asbestisekoitteisen saviastian reunapala Ylistaron Troiharin Isosaaren asuinpaikalta. Kuva: Janne Rantanen 2009.

 Löytöpaikka

Muinaisjäännösrekisterissä löytöpaikkoina ovat esihistoriallisten ja joidenkin historiallisen ajan esinelöytöjen tarkat tai suuntaa antavat löytösijainnit, joiden kohdalta ei tunneta kiinteää muinaisjäännöstä. Löydöt voivat olla peräisin esimerkiksi asuinpaikasta tai kalmistosta, jonka kohdalle on raivattu peltoa, missä tapauksessa paikalla voidaan tarkemmassa selvityksessä todeta kiinteä muinaisjäännös. Riippumatta siitä, ovatko löytöpaikat kiinteän muinaisjäännöksen indikaattoreita vai satunnaisesti maahan pudonneiden tai jätettyjen yksittäisten esineiden löytösijoja, voidaan niiden levinnän avulla hahmottaa eri aikakausina käytössä olleita asuinympäristöjä, kulkureittejä sekä erilaisia nautinta-alueita.

 

Mahdollinen muinaisjäännös

Kohde on mahdollisesti muinaismuistolain tarkoittama kiinteä muinaisjäännös, mutta sen varmentaminen edellyttää maastotutkimusta. Kohdetta koskeva tieto voi perustua esimerkiksi historialliseen karttaan, perimätietoon, paikannimistöön tai muuhun arkistolähteeseen. Tähän lajiin voi kuulua myös museoviranomaisille ilmoitettuja kohteita, joita ei ole tarkastettu. Laji on tarkoitettu väliaikaiseen käyttöön ja kohde siirretään tarkempien selvitysten jälkeen muihin lajeihin. Mahdollisella muinaisjäännöksellä ei yleensä ole aluerajausta, koska kohdetta ei ole varmennettu ja sen laajuutta ei ole selvitetty maastotutkimuksessa.

 

Luonnonmuodostuma

Kohde ei ole arkeologinen eikä sen muodostumiseen liity mitään ihmisen toimintaa. Luonnonmuodostumia ovat esimerkiksi muinaiset rantamuodostumat (pirunpellot) sekä luolat. Luonnonmuodostumia lisätään muinaisjäännösrekisteriin yleensä vain satunnaisesti, esimerkiksi mahdollisen muinaisjäännöksen osoittautuessa kiinteän muinaisjäännöksen sijaan luonnonmuodostumaksi.

Jos luonnonkohteeseen liittyy merkittävää kansanperinnettä, esimerkiksi tietoa kohteeseen liittyneistä tarinoista ja uskomuksista, voidaan kohde rauhoittaa muinaismuistolain nojalla kiinteänä muinaisjäännöksenä. Muinaismuistolain 2 §:n mukaan kiinteitä muinaisjäännöksiä ovat mm. uhrilähteet, uhripuut, uhrikivet ja muut palvontapaikat, sekä kiinteät luonnonesineet, joihin liittyy vanhoja tapoja, tarinoita tai huomattavia historiallisia muistoja. Muinaismuistolakia laadittaessa on siis pyritty säilyttämään myös folkloristisia muinaismuistokohteita, joihin ei kuulu välttämättä lainkaan varsinaista arkeologista jäännöstä, eli ihmistoiminnan jättämiä jälkiä. Paikkoihin ja maastonkohtiin kytköksissä olevan kansanperinteen voi nähdä jopa kulttuuriympäristön neljäntenä pääelementtinä arkeologisen kulttuuriperinnön, rakennusperinnön ja maiseman rinnalla. Saamelaismuseo Siida on tuonut tätä näkökulmaa esiin saamelaisen kulttuuriympäristön määrittelyssä.

Puukin voi olla muinaismuistolain tarkoittama kiinteä muinaisjäännös. Kuvassa Heinolan Taipaleen kylässä sijaitseva kelottunut Karhumänty, johon ammoiset karhunpyytäjät ovat ripustaneet kaatamiensa kontioiden kallot. Kuva: Janne Rantanen 2019.

Havaintokohde

Uusimpana tulokkaana muinaisjäännösrekisterin kohdelajina on havaintokohde, joka on lanseerattu vuonna 2024. Museoviraston määritelmän mukaan havaintokohde on tunnistettu ja paikannettu pelkän lähtöaineiston perusteella arkeologiseksi kohteeksi. Kohdetta ei ole tarkastettu maastossa, mutta sen sijainti ja laajuus voidaan arvioida lähtötietojen perusteella riittävällä tarkkuudella. Havaintona voidaan tallentaa esimerkiksi laserkeilausaineistosta tai vedenalaisluotauksessa tunnistetut havainnot, jotka viittaavat arkeologiseen kohteeseen. Kohteen laji ja tyyppi määritellään tarvittaessa tarkemmissa selvityksissä, joita tehdään joko kaavoitusta varten tehtävissä arkeologisissa inventoinneissa tai alueellisen vastuumuseon virkatyönä. Suurin osa muinaisjäännösrekisterin havaintokohteista on Maanmittauslaitoksen 5p lidar-aineistosta automaattisesti tunnistettuja tervahautoja ja hiilimiiluja, mutta joukossa on myös harvinaisempia muinaisjäännöskohteita, kuten pyyntikuopparyhmiä. Automaattisesti tunnistettuja havaintokohteita lisätään muinaisjäännösrekisteriin 5p lidarin tuotantoalueiden mukaisina massa-aineistoina, joten aineisto karttuu jatkuvasti uusien tuotantoalueiden tullessa saataville.

 

Havaintokohteita Peräseinäjoen suunnalla (vihreät pisteet).

Poistettu kiinteä muinaisjäännös (ei rauhoitettu)

Kohde, joka on tutkittu, tuhoutunut, tai muuttunut niin, että sen on katsottu menettäneen merkityksensä. Kohdelajiin lukeutuu myös vanhan, 1960-luvulla luodun kolmiportaisen suojeluluokituksen (I, II ja III luokan muinaisjäännös) mukaan toisarvoisiksi arvioituja III luokan kohteita, jollaisina on voitu pitää esimerkiksi suhteellisen nuoria historiallisen ajan ihmistoiminnan jäännöksiä. Kolmiportaisesta suojeluluokituksesta on luovuttu lopullisesti vuonna 2014. Nykyään historiallisen ajan arkeologisia kohteita, jotka eivät ole muinaismuistolain rauhoituksen piirissä, mutta joiden säilyminen voidaan turvata kaavoituksen keinoin, kutsutaan muiksi kulttuuriperintökohteiksi.

 

Honkajoella, lähellä Kauhajoen ja Etelä-Pohjanmaan rajaa, tutkittiin osa mesoliittisesta asuinpaikka-alueesta maanottoalueen laajentamisen vuoksi. Muinaisjäännösalue: Kankaanpää, Hietala-Hietaranta. Noin 9000 vuoden takainen ihmistoiminta on värjännyt maaperän likaiseksi. Paikalla on mahdollisesti ollut kotamainen asuinrakennus tai suoja, jonka orgaaniset osat ovat maatuneet jäljettömiin. Kuva: Janne Rantanen 2008. 

Kangasalan Sarsankosken kuivuneen uoman kohdalle läjitettyjen täyttömaiden ja historiallisen peltokerroksen alta paljastui paksu esihistoriallinen kulttuurikerros vuonna 2011 tehdyissä pelastuskaivauksissa. Muinaisjäännösalue: Kangasala, Huutijärvi. Osa muinaisjäännösalueesta tutkittiin suuren infrahankkeen vuoksi ja tutkimuskustannuksista vastasi hankkeen toteuttaja. Kuva: Janne Rantanen 2011.

Kangasalan Sarsasta löytynyt, liuskeesta valmistetun keihäänkärjen katkelma mesoliittiselta kivikaudelta. Kuva: Janne Rantanen 2011.

Maan pinnalle näkymättömän kivikautisen asuinpaikan laajuutta selvitetään usein koekuoppia kaivamalla. Tässä koekuoppa on osunut kampakeraamisen kulttuurin aikaisen kuoppalieden kohdalle. Kuopassa Janne Rantanen. Kuva: Simo Vanhatalo 2010/Museovirasto, arkeologian kuvakokoelma. 

Muu kulttuuriperintökohde

Kohde on luonteeltaan arkeologinen, mutta ei Museoviraston linjauksen mukaan kuulu muinaismuistolain rauhoituksen piiriin. Kohteen säilyttäminen (esim. kaavoituksessa) arkeologisena kulttuuriperintönä on perusteltua paikan tai rakenteen historiallisen merkityksen vuoksi. Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi käytössä olevat historialliset asuinpaikat (mm. kylätontit) ja tiet sekä toisen maailmansodan aikaiset sotahistorialliset kohteet (mm. Salpalinja), 100 vuotta nuoremmat hylyt tai erityisen arvokkaat ja merkittävät 1800-luvun jälkipuoliskon ja 1900-luvun alkupuolen rakenteet ja paikat, kuten teollisuushistorialliset kohteet (HUOM. Ensimmäiseen maailmansotaan liittyvät sotahistorialliset kohteet ovat yleensä kiinteitä muinaisjäännöksiä). Termi muu kulttuuriperintökohde on korvautumassa KATJA-asetuksen mukaisella termillä muu arkeologinen kohde.

Muinaismuistolain mukainen lupamenettely ei koske muita kulttuuriperintökohteita, mutta kohteita voidaan dokumentoida, mikäli niihin on tarve kajota esim. maankäyttöhankkeen yhteydessä. Yleis- ja asemakaavoissa muu kulttuuriperintökohde voidaan huomioida esimerkiksi kohdemerkinnällä s (muu kulttuuriperintökohde), ja esimerkiksi suunnittelumääräyksellä:

”Muu kulttuuriperintökohde: Alueella olevat historialliset — esim. asutus-, elinkeino- ja sotahistorialliset — rakenteet on säilytettävä. Suuremmista kohdetta koskevista suunnitelmista tulee neuvotella alueellisen vastuumuseon (museon nimi) kanssa”.

 

Seinäjoen uomassa olevia kivi- ja betonirakenteita kaivettuna esiin Kruutikosken kohdalla. 1800-1900-luvuilta peräisin olevat teollisuushistorialliset jäännökset dokumentoitiin ennen Björkenheimintien uuden sillan rakentamista. Kuva: Janne Rantanen 2021.

Muu kohde

Muut kohteet ovat inventoinneissa havaittuja 1900-luvun jälkipuolen rakennusjäännöksiä ja muita lähihistorian kohteita, jotka eivät ole muinaismuistolain rauhoittamia ja joita ei huomioida yleis- ja asemakaavoissa säilytettävinä kulttuuriperintökohteina. Kohteisiin voi silti liittyä asuinympäristön monimuotoisuutta ja virikkeellisyyttä tukevia arvoja.

 

Janne Rantanen

arkeologi

Seinäjoen museot, alueellinen toiminta

 

 

Lähteet

Arkeologinen kulttuuriperintö ja kaavoitus, versio 19.2.2020. Museovirasto.

Arkeologisen kulttuuriperinnön opas. Museovirasto. Luettu 4.9.2025. 

Esihistorialliset kiinteät muinaisjäännökset Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla. Museovirasto, Etelä-Pohjanmaan liitto, Keski-Pohjanmaan liitto ja Pohjanmaan liitto. Vaasa 1998.

Kaavamerkinnät ja -määräykset sekä kohdeluettelo. Etelä-Pohjanmaan maakuntakaava 2050. Etelä-Pohjanmaan liitto.

Kulttuuriympäristön palveluikkuna. Museovirasto. Luettu 15.9.2025 

Muinaisjäännökset ja metallinetsin: harrastajan opas. Museoviraston oppaita ja ohjeita 11. Museovirasto. 

Muinaisjäännösrekisterin täyttöohje, versio 7.4.2020. Museovirasto.

Muinaismuistolaki (295/1963). Oikeusministeriö, Finlex. Luettu 4.9.2025. 

Ympäristöministeriön asetus maakunta-, yleis- jaasemakaavojen kaavamääräysten ja kaavakohteiden esitystavasta (311/2024). Oikeusministeriö, Finlex. Luettu 9.9.2025.