Museomestarin ensimmäinen vuosi
Aloitin kotikaupunkini museossa museomestarina reilu vuosi sitten. Uuden aloittamiseen liittyy aina oma jännityksensä, kun vanhat rutiinit muuttuvat ja tutut työkaverit vaihtuvat uusiin. Ensimmäisinä päivinä informaatiota tulee runsaasti ja kynä sauhuaa muistiinpanoja tehdessä.
Museokävijänä Etelä-Pohjanmaan museo ja Suojeluskunta- ja
Lotta Svärd -museo olivat minulle jo ennestään tuttuja, mutta museoalalla
työskennelleenä tiesin, että kulisseissa työskentelee joka päivä joukko
ammattilaisia, ja työtä tehdään paljon museokävijän lyhyen kokemuksen eteen.
Pienemmästä museosta tänne siirtyminen oli huimaava kokemus. Seinäjoen museoilla on useiden toimipisteiden lisäksi myös useita varasto- ja arkistotiloja ympäri kaupunkia. Aluksi tuntui, etten millään tule muistamaan kaikkia kiinteistöjä ja niiden ominaispiirteitä:
-Pitikö tätä ovea työntää vai nostaa, että lukon saa kiinni? Kenelle
tästä ongelmasta pitää soittaa?
Museomestarin toimenkuvaan museossamme kuuluu näyttelyiden tekninen toteuttaminen, kokoelmanhallintaan osallistuminen, kiinteistönhoidon töitä, ja lisäksi Törnävän ulkomuseoalueen kiinteistöjen konservointi- ja restaurointityöt.
Kytötuvan malkakaton puhdistusta kesällä 2021. Kuva: Seinäjoen museot. |
Työpaikan vaihtaminen osui aikaan, jolloin museolla tapahtuu paljon. Pääsin heti rakentamaan uutta näyttelyä Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museolle, suunnittelemaan uutta museokeskus Tiklasta ja kokoelmakeskusta, sekä siihen liittyvää esineiden siirtoa. Lisäksi museokohteidemme määrä kasvoi yhdellä, kun Sairaalamuseo siirtyi Seinäjoen museoiden hallintaan.
Ulkomuseoalueen aitat ja muut rakennukset kaipaavat jatkuvaa huolenpitoa. Kuva: Seinäjoen museot. |
Toisin sanoen ensimmäinen vuoteni Seinäjoen museoiden palveluksessa oli vähintäänkin vauhdikas. Olen oppinut paljon ja kehittynyt myös ammatillisesti. Olen vuoden aikana pyrkinyt sopeutumaan työpaikkani työkulttuuriin ja toimintatapoihin, ja siinä olen mielestäni onnistunut. Edelleen joka päivä opin uutta, eikä ikinä aamulla tiedä mitä päivä tuo tullessaan. Mutta ainakaan kukaan ei voi haukkua työpaikkaani tylsäksi.
Heidi Lappalainen
museomestari
Kommentit
Lähetä kommentti